#meidäntytöt-kampanja

Siitä on yli 10-vuotta, kun ensimmäisen kerran lähdin tutustumaan siihen, miksi tyttöjen sukuelimiä silvotaan. Siitä lähtien olen toistanut itseäni ja perustellut, miksi Suomessa on syytä ottaa vakavasti tyttöjen sukuelinten silpominen. Jostain syystä tykkäämme Suomessa pitää ajatuksesta kiinni, että poikkeamme muista Euroopan maista ja siksi silpominen ei voi olla ongelma Suomessa. Mutta onko tosiaan näin? YliContinue reading “#meidäntytöt-kampanja”

Ihmisoikeuksien moninainen rajoittaminen

Ihmisoikeustyö ja ihmisoikeuspuolustajat ovat läpi historian kohdanneet häirintää ja viime aikoina on ollut selkeästi havaittavissa tämän häirinnän lisääntyneen. Erityisesti naisten oikeuksien ja rasisminvastaisen työn tekijöihin kohdistuva häirintä verkossa on ollut hälyttävässä nousussa. Tässä on meidän yhteiskunnalla tärkeä rooli turvata ihmisoikeuspuolustajia ja kartoittaa heihin kohdistuvan häirinnän muotoja ja lisätä mahdollisuuksia tukipalveluihin. On varmistettava myös, ettei kukaanContinue reading “Ihmisoikeuksien moninainen rajoittaminen”

Naisten seksuaalioikeudet uhattuina – vieraana Ujuni Ahmed

Olin vieraana 28/5/2020 julkaistussa Suomen UN Womenin Podcast-sarjan toisessa jaksossa. Keskustelemme naisten seksuaalioikeuksista ja niiden rajoittamisesta josta syvennymme niistä pahimpaan versioon eli tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomiseen. Jos haluat tietää mm. mitä silpomisella tarkoitetaan ja miten se vaikuttaa tasa-arvoon tai miten pandemia on vaikuttanut silpomisen vastaiseen työhön niin kuuntele alla olevasta linkistä. ”Tyttöjen sukupuolielinten silpominenContinue reading “Naisten seksuaalioikeudet uhattuina – vieraana Ujuni Ahmed”

”Ei meillä voi olla rasismia, koska…”

”Ei meillä voi olla rasismia, koska me tehdään eri kieli- ja kulttuuritaustaisten kanssa töitä” -lause on rakenteellisen rasismin ensimmäinen askel. Hyväntekemisellä alistaminen on yksi rasismin muoto, jota on yhtä vaikea huomata kuin näyttää toteen. Hyväntekemisellä alistaminen on kuitenkin rakenteellisen rasismin vahvimpia kulmakivia ja se on vakava este eri kieli- ja kulttuuritaustaisten ihmisten tasa-arvolle. Hyväntekemisellä alistava hyväntekijä näkee eri kieli-Continue reading “”Ei meillä voi olla rasismia, koska…””

Hyvää naistenpäivää

Kun naistenpäivän kunniaksi minua pyydettiin Espritin #yourule kampanjaan mukaan, en epäröinyt lähteä mukaan. Koen tarpeelliseksi tuoda kunniaväkivallan myös näkyvämmin yhteiskunnallisiin kampanjoihin.  Kampanjan lisäksi Esprit ja UN Women järjestivät tilaisuuden Tukholmassa keskiviikkona 4.3.2020. Tilaisuuden paneelikeskustelussa käsiteltiin paitsi naisiin kohdistuvan väkivallan vaikutus yksilöön mutta myös sen vaikutus laajemmin meidän koko yhteiskuntaan. Paneelin yksi keskeisimmistä aiheista oli myös naiset johtajina. Mitä se on ollut, mitä se on nyt ja mitä se voisi olla tulevaisuudessa.Continue reading “Hyvää naistenpäivää”

Kiitos Suomen PEN:ille tämänvuoden sananvapauspalkinnosta

Minulle luovutettiin keskiviikkona 12.2. Suomen PENin sanavapauspalkinto. Se merkitsee minulle paljon, sillä kaikki ihmisoikeustyöni perustuu sananvapauteen. Sen, että saan puuttua epäkohtiin joita kohtaan, sen että voin sen kummempaa ilman pelkoja tehdä työtä tasavertaisemman maailman puolesta. tehdä työtä joka merkitsee minulle. “Viime vuosina erityisesti naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien puolustajiin kohdistuva häirintä, uhkaukset, väkivalta ja vankeustuomiot ovat lisääntyneetContinue reading “Kiitos Suomen PEN:ille tämänvuoden sananvapauspalkinnosta”

Medialla on vastuu käsitellä ihmisoikeusloukkauksia niiden oikeilla termillä.

Olen viimeisen vuoden aikana seurannut mediaa ja sen tapaa käsitellä tyttöjen sukuelinten silpomista. Olen tyytyväinen kuinka olemme aiheen suhteen yleisesti edistyneet ja pystymme puhumaan siitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Useat toimittajat ja lähes kaikki perinteen parissa työskentelevät käyttävät oikeaa termiä, mutta senkin saralla meillä on vielä työtä. Nimittäin tänään luin TAAS eräästä lehdestä tyttöjen sukuelinten silpomisestaContinue reading “Medialla on vastuu käsitellä ihmisoikeusloukkauksia niiden oikeilla termillä.”

Kiitos 2019

En voi käsittää, kuinka nopeasti aika on mennyt. Tuntui että eilen olin viettämässä uudenvuoden alkua Pariisissa ja tänään on jo vuoden 2019 viimeinen päivä. Ehkä se kertoo siitä kuinka olen elännyt tapahtuma rikkaan vuoden, joka on vain vienyt mut mukanani huomaamatta. Tää vuosi on ollut mulle erityisen antoisaa ja samaan aikaan erityisen raskas. Olen toteuttanut useita unelmia joitaContinue reading “Kiitos 2019”

Hyvää joulunaikaa kaikille!

Joulu on ollut mulle yksi ristiriitaisempia ajatuksia herättävä niin kauan kuin sitä muistan. Erityisesti ala-asteella ja koraanikoulussa. Kummassakaan ei ikinä selitetty mistä on kyse. Lapselle se tietenkin herättää ristiriitaisia ajatuksia, erityisesti kun koulussa se oli hyvin isosti ja postiivisessa mielessä juhlittu juhla, kun samaan aikaan koraaniopettajallamme oli hyvinkin negatiivisen jyrkkä tulkinta siitä. Se oli hämmenttävää. Aikuisiällä olen yrittänytContinue reading “Hyvää joulunaikaa kaikille!”

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Kävin keväällä ensimmäistä kertaa synnyinmaassani Somaliassa. Jo ensimmäisellä kerralla kun pääsin perille, koin mielettömän yhteyden sinne. Kesällä palasin ensimmäistä kertaa synnyinkaupunkiini Mogadhisuun. Samana iltana oli presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto johon olin menossa kutsuvieraana. Minua ei ole eläessäni jännittänyt, innostanut ja pelottanut samaan aikaan. Pelko johtui lähinnä turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin.  Kyseiset juhlat olivat silmiä avaava ja koin tunteita joita en ole ikinä edes uskonut kokevani. Tunsin isänmaallisuutta ja ensimmäistä kertaa tuliContinue reading “Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!”