Maahanmuuttajanaiset jäävät sukupuolten tasa-arvokysymyksissä rasismipelon jalkoihin.

Olen huolissani yleistyneestä tavastamme puhua tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Olen turhautunut tapaan, jolla valikoimme niitä naisia joiden oikeuksista puhumme ja niitä joita sivuutamme. Esimerkiksi keskustelu maahanmuuttajanaiseen kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta tai sukupuolittuneesta väkivallasta on usein täysin vastuutettu toisen maahanmuuttajanaisen hartioille, vaikka elämme yhteiskunnassa jossa tuki, turva ja vastuu on viime kädessä yhteiskunnan. Tämän lisäksi olen huolestunut siitä, että jos tietystä yhteisöstä ei ole puhumaan näistä epäkohdista yhteisöpaineen vuoksi epäsuoranaisesti nämä alistavat väkivallanmuodot hyväksyttyjä? Nimittäin voin käsi sydämellä sanoa, että tänä päivänä yksi vaikeimmista asioista on nostaa epäoikeuksia Suomessa eri yhteisöistä sekä asettaa itsensä välikädeksi rinnakkaisyhteisöjen ja yhteiskunnan välille ilman tukea ja turvaa. Siksi nostan hattua niille rohkeille naisille, jotka puhuvat yhteisöissä vallitsevistaepätasa-arvoisista rakenteista ja naisien puolesta, jotka usein ovat kielitaidottomana epätietoisia omista oikeuksistaan. Heitä ei ole ilmeisistä syistä montaa.

Eu-vaalien aikana eräässä korkea luokan tasa-arvo ja naisten oikeuksien tilaisuudessa nostin huoleni maahanmuuttajanaisiin kohdistuvasta väkivallasta ja tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Jähmetyin järkytyksestä siitä, kuinka sama poliitikko, joka ihmetteli miksi maahanmuuttajanaiset eivät ole äänessä enemmän, toi ratkaisuksi esimerkiksi heidän ohjaamisensa kulttuurikeskus Caisaan. Eli toisin sanoen maahanmuuttajanaisiin kohdistuva väkivalta kulttuuristetaan ja sitä kautta annamme sille hyväksynnän. Sen lisäksi maahanmuuttajanaisia ei nähdä perinteisen väkivallan uhreina vaan heille on erillinen “ratkaisu”, joka on ulkoistettu usein kolmannen sektorin järjestöille. Tästä kaikesta tulee kysymys tasa-arvo keskustelun suhteen, että ajammeko suomessa vain valkoisen naisen oikeuksia jos jatkuvasti pitää erikseen nostaa erikseen keskusteluihin esim. väkivallanmuodot jotka eivät kosketa valtaväestöä? Minusta tuntuisi hölmöltä jos näkisin ihmisoikeudet ja tasa-arvokysymykset riippuvan tekijän ulkonäöstä. Tämä itsessään toiseuttaa ja valitettavasti myös vahvistaa sitä erottelua mitä esim. syrjintä- ja rasimiskeskusteluissa nostamme esille. Haluamme jokaiselle tasa-arvoisen aseman, mutta emme puutu tasa-arvoisesti ihmisoikeusloukkauksiin koska tekijä tulee eri kieli- ja kulttuuritaustasta. Mitä ihmisoikeuksien puolesta taistelijoita me olemme, jos emme uskalla puuttua ihmisoikeusloukkauksiin riippumatta siitä kuka sen toteuttaa? Eikö se sodi meidän omia arvojamme vastaan?

Olen huolissani, että emme kykene tasa-arvokeskustelussa pitämään fokusta ihmisoikeuksien toteutumisessa kaikkien kohdalla. Pelkäämme hyvin usein, että ruokimme rasismia omilla sanomisella, mikä on ymmärettävää, mutta olemmeko sen parempia ihmisiä, jos se pelko antaa meidän sallia räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, joita tapahtuu yhteiskunnassamme? Epäilen. Tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymyksissä ei ole mitään tekemistä kenenkään taustalla tai kulttuurilla vaan meidän vastuumme on suojella ihmisiä ja puhua vääryyksistä riippumatta kenenkään kulttuuritaustasta tai heidän ympäristöstään.

-Ujuni 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: